Kun työvoimapula ja työttömyys kasvavat yhtä aikaa, järjestelmässä on vika

Suomessa puhutaan paljon yrittäjyyden ja työllisyyden vahvistamisesta, mutta todellisuus näyttää toisenlaiselta. Erilaista ammattitaitoa ei arvosteta riittävästi, aikuiskoulutusta ei tueta eikä osaamista päivitetä vastaamaan avoimia työpaikkoja. Näiden seurauksena työvoimapula ja työttömyys kasvavat yhtä aikaa. Samaan aikaan koulutusjärjestelmä painottaa akateemista polkua, vaikka työmarkkinat tarvitsisivat kipeästi lisää käytännön osaajia. Ammattiosaajien arvostus on yhä liian vaatimatonta, mikä osaltaan vaikeuttaa työvoimapulan ratkaisemista.

Kun tähän yhdistetään jäykkä järjestelmä, jossa byrokratia ja sääntöjen tulkinnasta johtuva epävarmuus hankaloittavat opiskelua ja yrittäjyyden kokeilua, kannustinloukut passivoivat ja verotus jarruttaa investointeja, emme voi realistisesti odottaa kasvua. Moni luovuttaa jo ennen kuin ehtii aloittaa.

Jo pelkkä asiakashankinta saattaa johtaa työttömyyskorvauksen menettämiseen ennen kuin yritystoiminta on edes käynnistynyt. Harvalla työttömällä, varsinkaan perheellisellä, on varaa siihen, että yhden kokeilun seurauksena jää ilman toimeentuloa. Yrittäjyyden pitäisi olla mahdollisuus, ei taloudellinen riski, joka vie turvan alta.

Epävarmuus heijastuu myös työllistämiseen. Kun kustannukset ovat korkeat ja tulevaisuus epävarma, pienet yritykset eivät uskalla tai voi palkata uusia työntekijöitä.

Näistä tekijöistä syntyy hämmentävä kokonaisuus: avoimet työpaikat ja työttömyys kasvavat samaan aikaan. Espoossa oli syksyllä 2025 noin 17 600 työtöntä. Suuri osa heistä haluaisi tehdä osa-aikatyötä, kouluttautua tai kokeilla yrittäjyyttä, mutta epäröi. Pelko työttömyysturvan menettämisestä tekee pienistäkin oma-aloitteisista askelista riskin. Järjestelmä, jonka pitäisi kannustaa liikkeelle, passivoi.

Lisäksi muutokset etenevät Suomessa hitaasti. Vaikka ongelmat tunnetaan ja niiden eteen tehdään parhaillaan töitä, ratkaisut viivästyvät vuodesta toiseen. Jäämme jälkeen muista maista, koska byrokratia hidastaa uudistuksia. On kuitenkin hyvä muistaa, että byrokratia on ihmisten rakentama järjestelmä – ja siksi myös muutettavissa, jos tahtoa löytyy.

Meillä on vaihtoehtoja. Katsetta ei tarvitse kääntää Tanskaa pidemmälle. Tanskan mallista tehty selvitys osoittaa, että samankaltainen järjestelmä voisi toimia myös meillä. Siellä työnhakijoille tarjotaan henkilökohtaista tukea, kokeilut sallitaan ja kouluttautumista pidetään investointina. Malli lyhentää työttömyysjaksoja ja vähentää kustannuksia. Se vaatii kaupungilta resursseja ja alkuvaiheen panostuksia, mutta ne maksavat itsensä takaisin nopeampana työllistymisenä ja pienempinä pitkän aikavälin menoin.

Suomessa mallia tarkastellaan, mutta uudistus tarvitsisi rohkeutta ja vauhtia, jotta suunta kohti parempia ratkaisuja vahvistuu.

Samalla on tärkeää tunnistaa, että kaikki polut työllistymiseen eivät ole akateemisia. Monelle nopein ja käytännönläheisin reitti työelämään olisi oppisopimus, mutta nykyjärjestelmä ei kannusta sen käyttöä riittävästi. Silti juuri oppisopimus voisi helpottaa sekä työnantajien rekrytointia että työnhakijoiden osaamisen päivittämistä.

Entä jos työnhakija voisi kouluttautua, tehdä osa-aikatyötä, suorittaa oppisopimuskoulutusta, kokeilla yrittäjyyttä ja osallistua vapaaehtoistoimintaan ilman riskiä työttömyysturvan menettämisestä reilun sovitellun mallin avulla?

Jos kokeilu ei johda työllistymiseen, henkilö palaisi automaattisesti takaisin turvan piiriin. Tällainen malli olisi monille matalan kynnyksen vaihtoehto ja keventäisi samalla kaupungin hallinnollista kuormaa. Ennen kaikkea se olisi edullisempi kuin nykyinen passivoiva järjestelmä ja lisäisi työllistymistä sekä hyvinvointia Espoossa ja koko Suomessa.

Espoon vahvuus on sen osaavissa, aktiivisissa ihmisissä. Heitä ei kannata pitää toimettomina järjestelmän vuoksi. Epävarmuus tekee ihmisistä passiivisia, ei kyvyttömyys tai haluttomuus.

Nyt tarvitaan rohkeutta. Uudistus ei vaadi ihmeitä – se vaatii tahtoa.